Avoin Työpaikka 13.10.2025

Kehitysanalyytikko

Kehitysanalyytikkona mahdollistat Koiviston Auto Helsinki Oy:n tiedolla johtamisen luomalla johdolle sekä asiantuntijoille dynaamisia raportteja ja analyyseja liiketoiminnan tueksi. Lisäksi raportoit kehitysprojektien etenemisestä ja ylläpidät kehitysportfoliota konsernissa käytössä olevan OKR-mallin mukaisesti.

Kehität prosessejamme poistamalla manuaalisia työvaiheita esimerkiksi tekoälyä tai algoritmeja hyödyntämällä. Toimit myös yhtiön tietosuojavastaavana.

Tehtävä sijoittuu Koiviston Auto Helsingin johtoryhmään ja raportoit tehtävässäsi suoraan toimitusjohtajalle.

Työpaikkasi voi sijaita joko Helsingissä Ruskeasuolla tai Vantaalla Ojangossa toiveesi mukaisesti. Työskentelypaikkojasi ovat myös muut Koiviston Auto Helsingin HSL-alueen toimipaikat.

Tehtäviisi kuuluu muun muassa:

  • PowerBI – raporttien ja analyysien tuottaminen liiketoiminnan tueksi
  • Asiantuntijoiden ja esihenkilöiden kouluttaminen tiedolla johtamiseen
  • Kehityssalkun ylläpito ja kehitysprojektien edistyminen yhdessä projektien omistajien kanssa
  • Manuaalisen työn vähentäminen esimerkiksi automaation ja tekoälyn avulla
  • Yhtiön tietosuojavastaavana toimiminen

Odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto (esim. tilastotiede, data-analytiikka, kauppatiede, tuotantotalous, operaatiotutkimus)
  • Useamman vuoden kokemusta vastaavanlaisesta työstä
  • Erinomaisia analytiikkatyökalujen käyttötaitoja (PowerBI, SQL, Python, Azure)
  • Ymmärrystä tekoälystä ja muista manuaalista työtä vähentävistä teknologioista
  • Osaat tuottaa selkeitä analyyseja ja esityksiä
  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • Arvostamme lisäksi, jos sinulla on kokemusta kuljetusalan liiketoiminnasta tai monikulttuurisessa toimintaympäristössä toimimisesta.

Tarjoamme:

  • Työpaikan Suomen suurimmassa linja-autoalan yhtiössä ja alan parhaimmat työkaverit!
  • Mahdollisuuden rakentaa ja viedä eteenpäin datalähtöistä päätöksentekokulttuuria – roolissa, jossa työsi tulokset näkyvät koko organisaation toiminnassa
  • Joustavat työjärjestelyt ja mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön
  • Vakaan konsernin tuen ja modernit työvälineet arjen tueksi
  • Henkilöstöetuina mm. laadukkaan työterveyshuollon ja OnniBusin matkaetuja.
  • Tehtävän palkkaus sijoittuu välille 4500-5000 eur/kk tehtävään valittavan henkilön osaamisesta ja kokemuksesta riippuen.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Koiviston Auto Helsingin ja Porvoon toimitusjohtaja Mikko Alanko sähköpostitse osoitteessa mikko.alanko@koivistonauto.fi tai puhelimitse numerosta +358 40 862 2391. Soittoajat ovat seuraavat: 16.10. klo 9–10, 20.10. klo 11–12 ja 24.10. klo 9–10.

Tule mukaan tekemään parempaa maailmaa matka kerrallaan! Meillä Koiviston Autolla ei tuijoteta titteleitä, tärkeintä on hyvä yhteistyö.

Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi linkin kautta viimeistään 2.11.2025. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten laitathan hakemuksesi tulemaan pian.

Muut avoimet työpaikat