
Koiviston Auto
Koiviston Auto – Liikenteen suunnannäyttäjä vuodesta 1928
Koiviston Auto on suomalaisen joukkoliikenteen kulmakivi – yritys, jonka tarina alkoi Karjalan Koivistolla ja jatkuu nyt koko Suomessa. Toivo Tommolan perustama yhtiö aloitti linja-autoliikenteen kahdella Hudson Limousinella vuonna 1928. Koivistolta Viipuriin kulkeneet autot käynnistivät yli 90 vuotta jatkuneen matkan, joka on kasvanut pienyrittäjyydestä Suomen suurimpiin kuuluvaan liikennöitsijään.
Sotien myötä yhtiö siirtyi Lahteen ja aloitti määrätietoisen kasvun. 1960-luvulta alkaen Koiviston Auto on laajentunut strategisesti yritysostojen kautta. Vuosikymmenten aikana yhtiö on ostanut lukuisia paikallisia liikennöitsijöitä, mukaan lukien mm. OnniBus.comin, jonka ostolla vuonan 2018 vahvistettiin asemaa kaukoliikenteessä ja tuotiin modernia, digitaalista palveluajattelua koko konserniin.
Vuonna 2022 Koiviston Auto siirtyi pääomasijoittaja CapManin omistukseen. Tämä toi mukanaan lisää resursseja, osaamista ja vauhtia yhtiön kehitykseen kohti entistä tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää joukkoliikennettä.
Tänään Koiviston Auto kuljettaa vuosittain miljoonia suomalaisia, palvellen sekä paikallis- että kaukoliikenteessä. Kalustoa uudistetaan jatkuvasti ja yhtiö panostaa erityisesti turvallisuuteen, täsmällisyyteen, asiakaskokemukseen ja päästöjen vähentämiseen.
Teemme parempaa maailmaa matka kerrallaan.
Uutiset
-
Koiviston Auto järjestää kevään aikana useamman RekryKoulutuksen yhteistyössä TTS Työtehoseuran kanssa. Nyt alkavaan koulutukseen haetaan 20 henkilöä. Koiviston Auto Helsinki Oy hakee motivoituneita, vähintään 23-vuotiaita työnhakijoita,… -
Koiviston Auton uuden liiketoiminta-alueen järjestäytymisen yhteydessä on päätetty selkeyttää Muu Suomi-kokonaisuuden vastuunjakoa. Koiviston Autolla tällä hetkellä Koiviston Auto Porvoon liikennejohtajana toimiva Johanna Rusanen siirtyy talon sisällä uuteen rooliin ja aloittaa Koiviston Auto Porvoon ja… -
Koiviston Autolla tällä hetkellä OnniBussin toimitusjohtajana toimiva Joona Hurmerinta siirtyy talon sisällä uuteen rooliin ja aloittaa uuden liiketoiminta-alueen vetäjänä 1.2.2026. Uusi liiketoiminta-alue kattaa konsernin kaiken…