Koiviston Auton johtoryhmässä tapahtuu muutoksia 1.6.2025. Muutosten taustalla on Jyväskylän uuden kaupunkiliikennesopimuksen mahdollistama liiketoiminnan kasvu, joka vaatii yksikön toimitusjohtajalta enemmän aikaa, kuin nykyinen jaettu toimitusjohtajuus Jyväskylän ja Kuopion yksiköiden välillä mahdollistaa. 

Riku Sand jatkaa Koiviston Auton Kuopion toimitusjohtajana ja keskittyy Kuopion toimintojen johtamiseen ja kehittämiseen.  

”Jyväskylän uuden kaupunkiliikennesopimuksen käynnistäminen on ollut meille kaikille työläs, mutta antoisa tilaisuus oppia uutta. Olemme nyt päässeet hyvin vauhtiin ja on aika lisätä kierroksia strategiamme mukaisesti. Harrin vankka ammattitaito ja kokemus alalta sekä luonteenpiirteet sopivat hyvin uuteen tilanteeseen. Uskon, että Jyväskylän yksikön toiminta kehittyy entisestään parempaan suuntaan. Kiitän kaikkia hienosta vastaanotosta, yhteistyöstä ja välittömyydestä”, Riku kommentoi. 

Harri Leskinen siirtyy Koiviston Auto Jyväskylän toimitusjohtajaksi. 

“En voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä, koska Jyväskylä on toimipaikkana kiinnostanut minua pitkää. Samalla saamme Helsinkiin sekä Porvooseen Mikon jatkamaan kehitystyötä, mitä hän on jo menestyksellisesti konsernissa tehnyt. Uskon, että Mikon ja Rikun yhteistyöllä saamme muutoksista parhaan mahdollisen hyödyn, niin että Koiviston Auton toimintaa kehitetään menestyksellisempään suuntaan jatkossakin”, Harri kommentoi. 

Mikko Alanko siirtyy Koiviston Auto Helsingin sekä Koiviston Auto Porvoon toimitusjohtajaksi. 

“Kun tällainen mahdollisuus omalla uralla avautui, en halunnut missään nimessä jättää sitä käyttämättä. Helsingissä ja Porvoossa on erittäin ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö, jonka kanssa lähdemme yhdessä jatkamaan Harrin ja Mikan aloittamaa matkaa kohti Koiviston Auton strategisia tavoitteita. Olen iloinen päästessäni osaksi näitä perinteikkäitä organisaatioita”, Mikko toteaa. 

Nimitykset vahvistavat Koiviston Auton strategian toteutusvoimaa ja mahdollistavat jokaisen yksikön toimintojen tasapainoisen kehittämiseen. Uuden kehitysjohtajan rekrytointi on käynnistetty ja siitä tiedotetaan myöhemmin. 

“Olen erittäin iloinen voidessamme sisäisillä siirroilla mahdollistaa kehityksen saumattoman jatkumisen, ja samalla siirtää parhaita käytäntöjä yksiköiden välillä. Toivotan kaikille kolmelle onnea ja menestystä uusiin tehtäviin”, kertoo konsernijohtaja Henrik Mikkola.