Uutisarkisto

Koiviston Auto Tampereen toimitusjohtajaksi on nimitetty Harri Tuomaala

Koiviston Auton Tampereen paikallisliikenteen uusi toimitusjohtaja on Harri Tuomaala. Hän aloittaa tehtävässään virallisesti 1.6.2023.

Harrilla on vahva kokemus ja asiantuntemus alalta jo vuodesta 2005 lähtien. Hän ehti olemaan Pirkanmaan Tilausliikenteellä vuodesta 2020. Tätä ennen hän toimi Paunulla suunnittelupäällikkönä 15 vuotta. Hän on saanut logistiikkainsinöörin koulutuksen ja toiminut rahtipuolella ennen bussiyhtiöissä toimimista. Ennen nimitystä hän toimi Koiviston Autolla Satakunnan Liikenteen, OnniBusin ja Pirkanmaan Tilausliikenteen liikennejohtajana.

”Harri on ansainnut muun muassa minun ja kuljettajien luottamuksen osaamisellaan ja asenteellaan. Harrin johdolla onnistuimme ratkaisemaan syksyllä Tampereen liikenteenaloitukseen liittyvät haasteet ja rauhoittamaan tilanteen. Meidän tavoitteemme on tulla toimialan parhaaksi työpaikaksi ja haluamme kasvaa ja jatkuvasti parantaa palveluamme Tampereella. Harri on sitoutunut molempiin tavoitteisiin sekä omassa roolissaan että konsernin johtoryhmän jäsenenä”, sanoo konserninjohtaja Jyrki Vainionpää.

”Olemme Pirkanmaalla kasvaneet lyhyessä ajassa pienestä perheyhtiöstä Suomen suurimman linja-autoalan yrityksen isoksi yksiköksi. Kesän aikana meille valmistuu uudet varikot Sarankulmaan ja Ylöjärvelle. Näiden ansiosta voimme panostaa ihan eri tavalla muun muassa autojen siisteyteen, joka meillä on ollut yksi parannusta kaipaavista asioista”, kertoo Harri Tuomaala.

Harri toimii myös Satakunnan Liikenteen toimitusjohtajana sekä OnniBusin liikennejohtajana. ”Olen kevään aikana tavannut paljon kuljettajia Satakunnan Liikenteellä sekä OnniBusin kuljettajia ympäri Suomen. On hienoa toimia alan parhaimpien ammattilaisten kanssa yhteistyössä joukkoliikenteen parissa. Kalustoinvestoinnit muun muassa OnniBusille tuovat meille kaikille virtaa ja tulevaisuuteen positiivisia näkymiä”, jatkaa Tuomaala.

Harri haluaa olla tiiviissä yhteistyössä Koiviston Auton henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on tarjota entistä luotettavampaa, ympäristöystävällisempää ja asiakaslähtöisempää paikallisliikennettä Tampereen alueella.

Uusia sähköbusseja Oulun kaduilla ja teillä

Oulun kaduilla ja teillä nähdään pian useita uusia sähköbusseja. Koiviston Auton Oulun yksikkö ottaa käyttöön seitsemän Volvon valmistamaa täyssähköistä bussia. Matkustajat pääsevät kyytiin jo kesäkuussa.

”Uusilla linja-autoilla ajaminen on yksinkertaisesti mainio kokemus ja olen aivan varma, että matkustajat ja kuljettajat ottavat ne ilolla vastaan”, arvioi Koivisto Auto Oulun (Koskilinjat) toimitusjohtaja Jussi Laitinen. ”Samalla linja-autoissa tullaan näkemään uusi nimi, kun Koskilinjat jää historiaan ja otamme käyttöön nimen Koiviston Auto. Tämä tulee tänä vuonna näkymään myös muissa Koiviston Auton paikallisliikenteen kaupungeissa.”

”Kierrätimme tutustumisajolla muun muassa Oulun Seudun Liikenteen ja median edustajia. Tunnelma oli innostunut. Hiljaiset sähköautot kiinnostivat selkeästi. Pyrimme saamaan uudet bussit kesäliikenteeseen eli alkaen jo 5. kesäkuuta”, kertoo Koiviston Auto Oulun liikennepäällikkö Heikki Kukkala.

Uudet sähköbussit tulevat kulkemaan linjoilla 4 ja 20. Ne tarjoavat matkustajille entistä parempaa esteettömyyttä ja matkustusmukavuutta.

Sähköbussien hankinta vaati myös varikon uudistuksia. Vaikka latausinfrastruktuuri on vielä osittain työn alla, uudet autot ovat pian valmiina palvelemaan matkustajia. Lisäksi kuljettajia koulutetaan parhaillaan uuden teknologian käyttöön, ja he ovat antaneet erittäin positiivista palautetta sähköbussien ajotuntumasta.

Koiviston Auto haluaa toimia edelläkävijänä kestävässä joukkoliikenteessä, ja täyssähköisten linja-autoihin investointi Oulussa ja muualla Suomessa on tärkeä askel kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuutta.

13.5. Helsinki City Running Day -tapahtuma sulkee Helsinginkadun liikenteeltä klo 9:30 – 15:30

Lauantaina 13.5. Helsinki City Running Day -tapahtuma sulkee Helsinginkadun liikenteeltä klo 9:30 – 15:30.
Opperatalon, Linnanmäen ja Porvoonkadun pysäkit jäävät pois. Vaikutukset koskevat vuoroja F4 12:25 Helsinki-Oulu ja F4 11:00 Jyväskylä-Helsinki sekä linjaa F861.